MAPROMECIN HISTORIA
Toimintamme käynnistyi vuonna 1994 kun aloimme valmistamaan männäntappeja suurille diesel- ja kaasumoottoreille. Saimme ensimmäisen ISO 9001 -laatusertifikaattimme vuonna 1996 ja sitä seurasi ISO 14001 -sertifikaatti vuonna 1998. Kilpailu kansainvälisillä markkinoilla on kova, joten kävi ilmeiseksi, että meidän on kehitettävä automatisoitu tuotantoprosessi. Ensimmäinen robotti otettiin käyttöön vuonna 1998 ja siitä lähtien olemme kehittäneet uusia automatisoituja valmistus- ja testaustapoja. Robotiikkaa ja erilaisia automatisoituja ratkaisuja käytetään nyt laajalti valmistusprosessissamme. Valmistamme erittäin kuormitettuja komponentteja laiva- ja voimalaitosmoottoreille jotka tuottavat sähköä yhteiskuntien kriittisille toiminoille. Sen takia tarvitsemme luotettavia testausmenetelmiä. Otimme esimerkiksi käyttöön raaka-aineiden ultraäänitestauksen jo vuonna 2001.
MISSIO JA VISIO
Missiomme on tarjota asiakkaillemme teknisesti järkeviä ratkaisuja tarkoittaen komponentteja tai kokoonpanoja, jotka ovat täsmälleen asiakaan määritelmien mukaisia ja asiakaspalvelua joka ylittää odotukset. Haluamme olla kumppani tuotekehitysvaiheessa, tuotannon aikana ja tuotteen elinkaaren loppuun tuottamalla asiakkaalle lisäarvoa oman tietämyksemme ja kokemuksemme kautta.
Avain menestykseemme on modernin tekniikan käyttö ja laaja kokemus jota käytämme parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi. Sitoumuksemme on olla erinomainen kumppani asiakkaillemme luotettavuuden, tietämyksen ja reagoinnin suhteen.
ARVOT
Haastamalla itseämme, innovaatioilla, oppimisella ja jatkuvilla parannuksilla ja pyrimme tekemään mahdottoman mahdolliseksi. Uskomme tiimityskentelyyn ja siihen, että työskentelemme paremmin jos viihdymme työpaikallamme. Rehellisyys, kunnioitus ja luottamus kaikkia kohtaaan työyhteisössämme ovat arvoja joita arvostamme. Olemme innostuneita tekemästämme työstä ja jos jotain menee pieleen niin otamme siitä opiksi ja kehityshaasteena.